Kun kaikki velvollisuutemme oli suoritettu, useimmilla meistä oli vihdoin päivä vapaata. Söimme aamiaisen ja lähdimme sitten tutkimaan kaupunkia, katsomaan tärkeimpiä turistikohteita, ostamaan vähän matkamuistoja ja nauttimaan siitä, mitä Kiovalla oli tarjottavanaan. Kaupunki todella näytti parhaat puolensa, houkuttelevan aurinkoisessa säässä, joka veti paikallisia suurin joukoin puistoihin, toreille ja ulkokahviloihin.
Ennen kuin ehdimme lähteä ulos, hälytyssireenit kuitenkin soivat jälleen. Otimme varman päälle ja menimme hotellin pommisuojan puolelle parkkihalliin, jossa vietimme tovin vitsaillen erilaisista asioista ennen kuin kyllästyimme ja palasimme ylös. Hälytys päättyi pian sen jälkeen jälleen kerran ilman, että mitään saapui Kiovaan. Sitten lähdimme kaupungille.
Kävimme katsomassa näyttelyä tuhoutuneista venäläisistä ajoneuvoista, sankarien muistoseinää, Maidania sen meren kanssa lippuja - yksi jokaiselle kaatuneelle sotilaalle - sekä kauniin näköalasiltaa Dneprin yli ja matkamuistomyymälöitä Pyhän Andreaksen kirkon luona. Söimme hyvän lounaan georgialaisessa ravintolassa ja nautimme lopulta pari olutta terassilla auringossa. Lopulta aikataulumme alkoi hieman stressata, koska olimme laskeneet ajan väärin ja meillä oli kiire juna-asemalle. Kaiken lisäksi taksimme pysäytettiin poliisin toimesta, joten aloimme jo miettiä vaihtoehtoja, jos myöhästyisimme junasta. Lopulta ehdimme kuitenkin hyvissä ajoin asemalle, eikä edes turvatarkastuksen kymmenien metrien jono hidastanut meitä tarpeeksi aiheuttaakseen ongelmia. Monta minuuttia aikataulusta edellä istuimme viimein junassa kohti Puolaa. Kotimatka oli alkanut.
Koska kaikki säännöllinen lentoliikenne Ukrainasta ja Ukrainaan on keskeytetty sodan vuoksi, ei Kiovasta lähteminen ja sinne saapuminen ole helppoa. Minun tapauksessani se tarkoitti ensin kymmenen tunnin junamatkaa rajalle juuri Puolan puolella, pitkää jonotusta passintarkastuksessa, seuraavaa junaa kolme tuntia Krakovaan, vaihtoa junaan kohti Varsovaa ja vielä kaksi tuntia sinne. Sitten vähän aikaa kaupungilla ja lopulta siirtyminen lentokentälle ja lento kotiin Suomeen. Siitä hetkestä, kun astuimme taksista hotellillamme Kiovassa, kunnes olen kotona Helsingissä, kuluu suunnilleen 30 tuntia, olettaen että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan - kirjoitan tätä vielä junassa tunnin päässä Varsovasta.
Lopuksi haluan sanoa, että matka on ollut uskomattoman antoisa ja se on antanut minulle uutta näkökulmaa sekä vielä enemmän motivaatiota jatkaa avun antamista niillä tavoilla, joilla voin. Ukrainalaiset ovat uskomattoman sitkeitä, ja he tekevät kaikkensa voittaakseen tässä käsittämättömän julmassa venäläisten hyökkäyksessä, ja kaikkien meidän avullamme se on täysin realistista. Emme saa väsyä, sillä eivät hekään väsy.
Sanottuani tämän, odotan todella innolla pääseväni suihkuun ja omaan sänkyyni. Kiitos, että seurasit matkaamme!