Aamiaisen jälkeen rekkakuljettajien hotellillamme oli aika aloittaa se, minkä vuoksi olimme tulleet: varmistaa, että tavarat löytävät uudet omistajansa - matkamme tarkoitus ja kohokohta. Ukrainalaiset avustajamme, jotka olivat auttaneet kaikessa paperityössä ja selvittäneet, kenelle mikäkin materiaali kuuluu, liittyivät seuraamme, ja sitten lähdimme matkaan.
Pelastuslaitos
Ensimmäinen pysäkkimme oli lentokenttä Kiovassa, jonka paloasema tarvitsi hankkimamme paloauton. Saapuessamme saattueen kanssa paikalle, siellä odotti jo noin kymmenen palomiestä palomiesasussaan meitä sekä joukko muita työntekijöitä. Heillä oli mukanaan trukkeja ja muita välineitä rekasta kontin purkamiseen. Myönnän olleeni hieman hermostunut paloauton luovuttamisesta. Entä jos he olivat kuvitelleet saavansa jotain paljon parempaa kuin vanhan Scanian vuodelta 1990? Helpotuksekseni he vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä, ja kun esittelimme heille uuden varustuksen, jonka olimme hakeneet Riiasta, he vaikuttivat sekä yllättyneiltä että hieman vaikuttuneilta. Heidän kiitollisuutensa vahvistui suuresti, kun Anders kysyi yhdeltä palomiehistä, kuinka monta paloautoa heillä oli. Mies näytti hieman yllättyneeltä ja osoitti pientä Renaultia, jolla he olivat tulleet. "Vain tämä", hän sanoi. "Mutta nyt meillä on toinen, paljon parempi!" Tuo hetki teki koko matkan vaivan arvoiseksi!
Ukrainalaiset järjestöt eivät voi tarjota paljoa kiitokseksi lahjoitetusta varustuksesta, mutta he varmistavat, että kaikki osallistujat saavat allekirjoitetut diplomit ja niin monta valokuvaa ja videota kuin haluavat. Niinpä myös täällä saimme kaikki hienot, kehystetyt henkilökohtaiset diplomit kotiin vietäväksi. Pidimme pienen seremonian, jossa meistä jokainen vuorollaan kätteli heidän komentajaansa ja vastaanotti todistuksen.
Itse auton lisäksi luovutimme paloletkuja ja vesisuihkuja, hydraulisen leikkurin, generaattorin, kypärät, käsineet ja huput, moottorisahan, pari valonheitintä sekä pari tuhatta litraa palonsammutusvaahtoa ja joitakin muita kemikaaleja. Pienenä lisäbonuksena annoimme myös kaksi laatikkoa noin 400 Kismet-suklaapatukkaa, jotka Fazer oli lahjoittanut. Erityisesti sammutusvaahto on niukkuushyödyke, jota tarvitaan suuria määriä venäläisten hyökkäysten jälkeen, ja sekä palopäällikkö että muutama hänen miehistään oli selvästi liikuttunut vaahtomäärästä, jonka toimme mukanamme. Kun lisäksi kerroimme, että meillä on mahdollisuus tuoda vielä yksi täysi lasti vain tätä haluttua ainetta, he näyttivät tuskin uskovan korviaan.
Asiaan kuuluu, että palokunta oli pyytänyt apua Zerolinelta jo melkein vuosi sitten, mutta vasta nyt olimme onnistuneet kokoamaan tarvittavat välineet. Päällikön mukaan saamamme apu oli enemmän kuin mitä he olivat saaneet omalta johdoltaan, jolla on krooninen rahapula. Kuulla tällaista niiltä, jotka itse taistelevat Ukrainassa, todella osoittaa, kuinka merkittäviä meidän (tuntuu) pienet panoksemme voivat olla. Lahjoitukset ovat pieniä vain, jos niitä verrataan yksittäisten maiden tekemiin miljardipanostuksiin, mutta tiettyjen yksiköiden kannalta ne ovat hyvin tärkeitä. Vaahtocontainerin purkaminen kesti tovin, sillä ensin piti siirtää tieltä pois muuta tavaraa, mutta lounasaikaan olimme matkalla seuraavalle vastaanottajalle.
Rajavartijat
Seuraava pysäkkimme oli Kiovan rajavartijoiden pataljoona. Ukrainan rajavartijat ovat oma osansa puolustusvoimia ja taistelevat rintamalla samalla tavalla kuin armeija. Heille olimme tuoneet useita autoja ja suuren määrän autonrenkaita, joita kuluu paljon vihollistulen alla. Täällä sotilaat itse hoitivat purkamisen nopeasti ja tehokkaasti suoraan meidän containerista omaan ajoneuvoonsa. Emme päässeet itse varuskunta-alueelle, mutta saimme otettua joitakin hyviä kuvia ulkopuolella yhdessä täysissä varusteissa olevien sotilaiden kanssa, jotka tulivat tarkoitusta varten luoksemme. Täälläkin pidettiin pieni kiitosseremonia, ja meillä oli keskusteluhetki brigadikomentajan kanssa. Kysyimme, minkä tyyppistä varustusta he tarvitsevat lisää, ja saimme useita hyviä vinkkejä seuraavaa toimitusta varten.
Olimme edelleen brigadilla, kun ilmahälytys käynnistyi. Se oli ensimmäinen kerta, kun itse koin hälytyksen, ja väistämättä aloin vilkuilla taivaalle ja miettiä, mihin suojautuisin, jos näkisin Kinzhal-ohjuksen tulevan täyttä vauhtia, mutta hälytys päättyi pian ilman dramatiikkaa. Ukraina varmuuden vuoksi laukaisee hälytyksen, kun venäläiset pommikoneet nousevat ilmaan tai kun ohjuslaukaisu havaitaan. Alueet, joihin ohjukset mahdollisesti voivat osua, saavat silloin hälytyksen, mikä tarkoittaa, että todennäköisyys sille, että jotain todella putoaa taivaalta, on melko pieni. Lisäksi Kiovassa on maan paras ilmapuolustus. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Laivastomuseo
Viimeinen pysäkkimme oli tapaaminen laivastomuseon johtajan kanssa. Museo ei ole vain museo, vaan vastaa myös muun muassa Ukrainan vesialueiden miinojen raivaamisesta. Pyrimme keräämään sopivia veneitä tähän tarkoitukseen, mutta tällä kertaa luovutimme pick-up -auton. Paikalla oli myös muita puolustusvoimien eri haarojen edustajia ottamassa vastaan ajoneuvoja omiin tai yksikköjensä tarpeisiin. Täälläkin saimme erittäin kiinnostavan keskusteluhetken, johon mahdollisesti palaan myöhemmin. Toimitusten jälkeen saimme opastetun kierroksen tehtaassa, joka valmistaa ja korjaa kaikenlaista elektronista ja mekaanista varustusta Ukrainan puolustusvoimille. Koko kokemus oli äärimmäisen mielenkiintoinen, ja saimme muun muassa ottaa kuvia yhdessä korjauksessa olevan neuvostoliittolaisen panssarivaunun kanssa
Saattueemme jäljellä olevat ajoneuvot vietiin vierailun jälkeen ukrainalaisten avustajimme toimistoon, josta ne lopulta löytävät tiensä rintamalle (tai minne nyt ovatkaan menossa). Tässä vaiheessa kello oli jo paljon, ja olimme syöneet vain kevyen lounaan, joten oli korkea aika illalliselle. Saimme myös kunnon illallisen, johon kuului runsaasti paikallisia herkkuja, olutta ja vodkaa. Pidettiin useita kiitospuheita ja vaihdettiin lahjoja. Esittelimme ukrainalaisille (ja mahdollisesti muillekin) suomenruotsalaista snapsilaulukulttuuria, ja koko kokemus oli hyvin tunteikas ja viihdyttävä.
Lopuksi otimme taksin hotellille, jonne saavuimme noin kello 23. Koska ulkonaliikkumiskielto alkoi kello 24, sisäänkirjautuminen tapahtui nopeasti, ja sen jälkeen lähdimme lyhyelle vierailulle paikalliseen kapakkaan. Poliisi kuitenkin saapui pian ja hätisti meidät takaisin hotellille, joten myös tämä ilta päättyi melko lyhyeen.