Convoy Nightingale

Pohjoismaiden suurimpia yksityisiä avustussaattueita Ukrainaan!

Liki miljoonan euron arvosta ajoneuvoja ja rahtia viedään vapaaehtoisvoimin pelastamaan ukrainalaisia henkiä. Suomesta lähteviä paloautoja, sukellustarvikkeita ja sairaalatekniikkaa odotetaan jo Ukrainassa.

Lähipäivinä lähtevä saattue koostuu 27 ajoneuvosta -  muun muassa kahdesta paloautosta, kolmesta rekasta sekä ambulanssista ja kaivurista. Rahtina saattue vie esimerkiksi voimakoneita, sairaalatekniikkaa ja sukellusvälineitä erikoisjoukoille. Kannettavia tietokoneita ja kenttälapioita on kutakin liki tuhat.

Sisäministeriön tuella kuljetettava 12-metrinen vene on erikoisvarusteltu miinanraivaukseen, ja sen avulla tullaan tekemään vaarattomaksi muun muassa upotettu Moskva-ohjusristeilijä. Toinen paloautoista puolestaan ajetaan pelastustehtäviin Chernobyliin. Lahjoittajina on yksityishenkilöiden lisäksi muun muassa 3StepIT Oy, Sinituote Oy, Kainuun Hyvinvointialue ja United Bankers.

“Sota on maratoni, ei sprintti - se kuka jaksaa pisimpään, voittaa. Ukrainalla on vielä kaikki mahdollisuudet voittaa toivomansa rauha”, kommentoi saattueen suojelija, europarlamentaarikko ja kenraalimajuri evp. Pekka Toveri.


Zero Linen vapaaehtoisia perillä Kiovassa toukokuussa 2024

Convoy Nightingale toimittaa Ukrainaan muun muassa

  • lavoittain sukellustarvikkeita erikoistehtäviin
  • yli kymmenen avolava- ja muuta henkilöautoa evakuointitehtäviin
  • 12-metrinen vene erikoisvarusteltuna miinanraivaustehtäviin
  • kaksi paloautoa sekä ambulanssi varusteltuina
  • kolme rekkaa ja kauhakuormain
  • lavoittain lääkintätarvikkeita ja sairaalatekniikkaa kuten EKG-laitteita
  • sairaalasänkyjä ja valvontamonitoreita
  • 1,000kpl kenttälapioita
  • 900 tietokonetta
  • voimakoneita

Saattuetta tukevat Ukrainassa yhdistyksemme kanssa jo toista vuotta yhteistyötä tekevät tahot sekä Suomessa Your Finnish Friends Ry ja Borssi-pataljoona. 

 


Sisua Rajalle! -avustussaattueen ajoneuvon luovutus ukrainalaisille

Nightingale on jatkoa Zero Linen alkukesän Sisua Rajalle! -avustussaattueelle, jossa Ukrainan puolustajille vietiin noin 700,000 eurolla suomalaisapua.

“Tietääksemme kyseessä on ajoneuvojen lukumäärän sekä kokonaisarvon osalta suurin Pohjoismaista perille Ukrainaan ajettava yksityinen avustussaattue”, Zero Linen perustajajäsen ja puheenjohtaja Anders Brotherus alleviivaa.

Puolassa saattueeseen liittyy 24 amerikkalaista ja muunmaalaista lahjoittajaa ja vapaaehtoista Zero Linen Amerikan sisaryhdistyksen kautta. Kaikkiaan saattuetta Ukrainaan vie 66 henkilöä seitsemästä maasta. 

"Vapaaehtoistoiminnan rooli Ukrainan tukemisessa on valtava. Ukrainan materiaalitarpeet paikan päällä näkevät myös tuntevat alueen realiteetit ja toimivat tehokkaasti”, kommentoi saattueen toinen suojelija, Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen. 

“Apu on Ukrainaan erikseen pyydettyä ja menee suoraan perille toimitettuna pelastamaan ukrainalaisia henkiä”, lisää saattueen kolmas suojelija, Fennian ja Carunan entinen toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny

Avustussaattueen ajoneuvot ovat Helsingin Senaatintorilla perjantaina 6.9 klo 11:30 eteenpäin. Tavattavissa Zero Line -toimijoiden lisäksi Pekka Toveri klo 11:45 ja Kai Mykkänen klo 14:30.

Convoy Nightingale tarvitsee vielä rahallista tukea onnistuakseen. Lahjoituksilla varaudumme varaosin ja työkaluin yllättäviin tilanteisiin, maksamme polttoaineet ja tietullit sekä muun muassa järjestämme vapaaehtoisten paluumatkat.

Lahjoita alla ja lähetä Suomen suurin avustussaattue Ukrainaan!

Tilinumero: FI64 6601 0010 8406 92
BIC-koodi: AABAFI22
Saaja: Zero Line Finland ry
Viitenumero: 2024

Rahankeräyslupa RA/2023/1595



Avaa MobilePay linkillä tästä

Yhdistyksemme pysyvät toimintaperiaatteet
- Kaikki toimintamme pohjautuu täysin vapaaehtoisuuteen; palkkaa tai palkkioita ei makseta tien päälläkään
- Puhumme suoraan vastaanottavien tahojen kanssa varmistaaksemme tarpeet
- Toimitamme avun itse perille Ukrainaan

 


Zero Linen vapaaehtoiset luovuttamassa paloautoa ukrainalaisille

Lisätietoja:

Projektivastaava, Convoy Nightingale
Rikhard Landsdorff
rikhard.landsdorff@gmail.com
+358-50-4205000

Kampanjavastaava, Sukellusvarusteet
Nicklas Forss
nicklas.forss@zeroline.fi
+358-50-3224108

Puheenjohtaja, Zero Line Finland
Anders Brotherus
anders.brotherus@zeroline.fi
+358-50-3623929